Pandemian myötä nettiostaminen kasvoi rajusti, ja samalla pompsahtivat ostospalautukset. Nyt vaakakuppi on keinahtanut palautuksissa kestävämpään suuntaan.
Tämän verran enemmän palkasta jää käteen ensi vuonna – katso lista veromuutoksista
Työntekijöille jää ensi vuonna enemmän palkasta käteen. Kuluttajan kannalta positiivisia muutoksia on luvassa myös muun muassa liikennepolttoaineen verotukseen ja ajoneuvoveroon.
Seurakunnilla visainen ongelma: rakennuksia on aivan liikaa, mutta tarpeettomat eivät käy kaupaksi pilkkahinnallakaan
Seurakunnat omistavat yli 7000 kirkkoa, kappelia, seurakuntataloa, leirikeskusta ja muuta rakennusta. Jäsenmäärä putoaa, eivätkä rahat riitä kaikkien ylläpitoon.
EU ajaa roimaa lisälaskua kissojen ja koirien omistajille
EU ehdottaa eläinlääkäreille sirutus- ja rekisteröintimonopolia. Suomessa omistajat hoitavat rekisteröinnin itse pikkuhintaan ja sirutuksen saa tehdä muukin kuin eläinlääkäri.
Ostiko Venäjä Unkarin EU-änkyräksi halvalla energialla? Syy on synkempi, sanovat unkarilainen ja suomalainen asiantuntija
Unkari voisi irtautua Venäjä-kytköksistä, jos haluaisi. Unkarilainen energia-alan asiantuntija sanoo, että energiaa saisi samaan hintaan muualta.
Näin kiristynyt taloustilanne näkyy jouluostoksilla – ”Sovimme mieheni kanssa, että emme osta toisillemme mitään”
Kiristynyt taloustilanne saa monet harkitsemaan lahjaostoksia entistä tarkemmin. Joulukaupan merkitys tavarataloille on silti edelleen suuri.
Näin asiantuntijat täyttäisivät valtion kirstua: viinan, tupakan ja bensiinin veroon korotus, arvonlisäveroon nosto
Hallitus aikoo tehdä keväällä lisäsäästöjä. Kysyimme asiantuntijoilta, miten he täyttäisivät valtion vajaata kirstua, jos työn verotusta ei haluta kiristää.
Miesten työllisyys heikkenee, naisten jopa paranee – huonot uutiset uhkaavat hallituksen työllisyystavoitteita
Vuodesta 2023 tuli poikkeusvuosi: naisille riittää töitä, miehille ei.
Joulun ajan sähkön edullisimmat tunnit ovat pian käsillä – kinkku kannattaa paistaa ensi yönä
Jouluruokia valmistavan kannattaa olla hereillä ensi yönä. Pörssisähkön hinta tippuu vielä yöksi, mutta sen jälkeen hinnat nousevat koko joulun ajaksi.
Alepan ruokarobotti jäi akseleitaan myöden kiinni kinokseen – Pitäisikö auttaa?
Suomessa on käynnissä nyt robottikuljetusten ensimmäinen iso talvitesti. Kehitysjohtajan mukaan robottia saa auttaa, mutta ei tarvitse.