Vuonna 2020 perustettu yhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen Pohjois-Savon käräjäoikeuteen. Yhtiön tavoitteena oli kasvaa Suomen johtavaksi pienmallastamoksi.
Dubain ilmastokokous teki historiallisen päätöksen fossiilisista polttoaineista irtautumisesta
Puheenjohtaja Sultan Al Jaber vahvisti päätöksen nuijan iskulla kokouksen ensimmäisillä minuuteilla. Koko sali hurrasi ja taputti.
Historiallinen sopu lähellä Dubain ilmastokokouksessa, maailma päättää lopettaa fossiilisista polttoaineiden käytön
YK:n ilmastokokouksessa ollaan saavuttamassa sopu. Maat ovat neuvotelleet yön aikana päätöksestä, jonka mukaan fossiilisista polttoaineista ”siirryttäisiin pois” eli niiden käyttö lopetettaisiin.
Kohtuutonta, sanovat asiantuntijat – lehden maksamat oikeuskulut ovatkin toimittajan verotettavaa tuloa
Monissa ammateissa työntekijä voi syyllistyä rikokseen työnantajan määräämissä tehtävissä, muistuttaa työelämäprofessori Markku Fredman.
Berliinin ja Pariisin välille avautui uusi yhteys, junamatkustus kovassa nosteessa
Euroopan yöjunaliikenteen pullonkaula on makuuvaunujen puute. Suomalaiset yöjunat ovat eurooppalaista eliittiä.
Miten käy joulupostin? Torstain lakko iskee postiin kesken kiivaimpien kiireiden
Torstain lakon piirissä on noin 4 000 Posti- ja logistiikka-alan unionin jäsentä.
Miksi Afrikka vastustaa fossiilisista luopumista ja puhuuko USA totta? Dubain ilmastokokous meni hetkessä täyteen jumiin, lue miksi
Maiden kannat YK:n ilmastokokouksessa ovat kaukana toisistaan, vaikka kokouksen olisi pitänyt päättyä tänään tiistaina.
Miksi Afrikka vastustaa fossiilisista luopumista ja puhuuko USA totta? Dubain ilmastokokous meni hetkessä täyteen jumiin, lue miksi
Maiden kannat YK:n ilmastokokouksessa ovat kaukana toisistaan, vaikka kokouksen olisi pitänyt päättyä tänään tiistaina.
Fortnitesta tunnettu Epic voitti Googlen sovelluskauppakäräjillä – Google Playn monopoliasema voi olla uhattuna
Päätöksellä voi olla merkittäviä vaikutuksia kehittäjien vaikutusvaltaan sovellusten levittämisessä.
Villit taksit ovat muodostaneet Helsinkiin omia reviirejään – kilpailevat kuskit pelkäävät mennä töihin tietyille alueille
Ylen haastattelemien lähteiden mukaan niin sanotut villit taksit ovat ryhtyneet muodostamaan taksitolpille omia jonotusjärjestelmiään. Kilpailijat pidetään tarvittaessa väkivalloin poissa.