Gazan talous nojaa pitkälti YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöön Unrwaan.
Miten gazalaiset elivät ja asuivat ennen sotaa? Nyt valtaosa Gazasta on raunioina tai vaurioitunut
Gazan talous nojaa pitkälti YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöön Unrwaan.
Tässä ovat Suomen anteliaimmat vaalirahoittajat – bisnesenkeli Kim Väisänen auttaa, ”jos joku hullu lähtee politiikkaan”
Vaalirahan jakajat innostuvat erityisesti presidentinvaaleista. Tutkijan mukaan rahoittajat eivät odota, että voisivat ”ostaa” mieluisia poliittisia päätöksiä.
Yle kokosi tiedot anteliaimmista vaalirahoittajista vuodesta 2012 lähtien – tässä he ovat
Vaalirahan jakajat innostuvat erityisesti presidentinvaaleista. Tutkijan mukaan rahoittajat eivät odota, että voisivat ”ostaa” mieluisia poliittisia päätöksiä.
Nesteen romahdus on syönyt suomalaista kansallisomaisuutta miljardikaupalla – Selvitimme, miksi yhtiö romahti
Liikenneprofessori: Poliitikkojen päätökset kutistivat Nesteen biopolttoaineen markkinoita. Maria Nurminen osti yrityksen osakkeita, ennen kuin firman arvo tippui kolmasosaan.
Nesteen romahdus on syönyt suomalaista kansallisomaisuutta miljardikaupalla – selvitimme, miksi yhtiö romahti