Digitaalisen maailman sääntely on pirstaleista, minkä ansiosta teknologiajätit ovat voineet vallata markkinat. Euroopan unionin tekemä sääntely on samaan aikaan liikaa ja liian vähän.
Tuottavuuden kasvun hyödyt eivät ole jakautuneet tasaisesti, ja siksi kuljemme kriisistä toiseen
Mikroprosessori käynnisti 1970-luvulla teknologisen vallankumouksen, joka on nyt saavuttanut käännekohtansa. Taloustieteilijä Carlota Perez peräänkuuluttaa valtioilta näkemyksellisempää politiikkaa vallankumouksen suistimiseksi.
Meyer Turun tulos jäi tappiolle – liikevaihto kasvoi kymmenyksellä
Telakkayhtiö Meyer Turun tilikausi jäi tappiolle viime vuonna. Yhtiön mukaan tulokseen vaikutti edelleen koronapandemia.
Oma Säästöpankin toimitusjohtaja kertoo, mitä viranomaiset nyt selvittävät – ”Tiedossani on yksi tutkinta”
Toimitusjohtaja Pasi Sydänlammin mukaan poliisi tutkii nyt arvopaperimarkkinarikosta. Julkisuudessa esiin nousseeseen kavallustapaukseen liittyy peliongelma.
Kodinkoneketju Power aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut
Yhtiö kertoo kannattavuutensa heikentyneen tänä vuonna. Jopa 245 henkilön työsuhteet voivat muuttua oleellisesti.
Pyörävalmistaja Polen konkurssipesä odottaa ostotarjouksia firmasta – asiakkailta jäi saamatta tuhansien eurojen pyöriä
Pesänhoitajan mukaan pyörävalmistajan liiketoiminnalle on löytynyt useita ostajaehdokkaita.
Keskusrikospoliisi aloitti esitutkinnan Oma Sp:n arvopaperimarkkinarikoksesta
Tutkintapyynnön Keskusrikospoliisille on tehnyt Finanssivalvonta. Poliisi ei vielä kommentoi rikosepäilyä tai tutkittavia rikosnimikkeitä enempää.
Asuntojen hinnat laskivat alkuvuonna viisi prosenttia, sanoo Tilastokeskus
Kauppa piristyy, uskovat ekonomistit. Kiinteistömaailma kertoi hyvästä huhtikuun myynnistä. Välittäjät kuitenkin myivät tammi–maaliskuussa vanhoja asuntoja 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Näin kotitalousvähennyksen leikkaus näkyisi eri tuloluokissa – viisi eri vaihtoehtoa kohdentamiseen
Kotitalousvähennyksestä leikataan 100 miljoonaa euroa. Vielä on epäselvää, miten se toteutetaan. Yle selvitti asiantuntijoiden avulla viisi keinoa supistuksen aikaansaamiseksi.
12 talouden huippuasiantuntijaa kertoo, miten he sijoittavat rahojaan juuri nyt
Kun pörssitanner tärisee, sijoittajat voivat tehdä hyviä kauppoja tai veikata väärää osaketta. Näin 12 asiantuntijaa sijoittaa omia rahojaan.