Muutosten arvioidaan tuovan noin 50 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt. Yhtiön tiedotteesta ei käy ilmi, montako työpaikkaa on uhattuna Suomessa.
Black Friday altistaa vastuullisenkin kuluttajan heräteostoksiin, ja siksi tarjousten kanssa kannattaa olla valppaana, sanoo tutkija
Kulutustutkija, professori Terhi-Anna Wilska muistuttaa, että kuluttajan kannattaa muistaa pitkän tarjoussesongin aikana maltti.
Opi tunnistamaan viisi yleisintä digihuijausta ja toimi näin, jos menit jo vipuun
Viranomaisena esiintyminen ja tunteisiin vetoaminen kuuluvat digihuijarien vakiokalustoon.
Haikon kartano osaksi Lapland hotels -ketjua
Suomen suurin yksityinen hotelliketju Lapland hotels ostaa perinteikkään kylpylähotellin liiketoiminnan ja kiinteistön Vuoristo-yhtiöiltä.
Turismi ohitti turskat Islannin tulonlähteenä, mutta matkailubuumi ei ole vain siunaus pienelle maalle ja herkälle arktiselle luonnolle
Turismi nosti Islannin viime vuosikymmenellä syvästä talouslamasta. Nyt saattaa olla kasvun sääntelyn paikka, sanovat Ylen haastattelemat islantilaisprofessorit.
Nuoret ovat pelottavan riippuvaisia mystisestä kiinalaissovelluksesta, jonka valta kasvaa vaivihkaa
Tiktok havittelee otetta kaikesta mitä teemme. Samalla kasvaa pelko siitä, että Kiina käyttää sovellusta aseenaan.
Pohde on saanut lähes 4000 palautetta esitetyistä säästötoimista – pelastustoimen laatu on heikkenemässä, sanoo pelastusjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjesti maanantai-iltana avoimen tilaisuuden vuoden 2024 talousarvioon liittyen. Pohjois-Pohjanmaan pelastustoimi on yksi kohde, johon ehdotetut säästötoimenpiteet kohdistuvat.
Analyysi: Maksatko kympin kuussa, jotta saat Facebookin tai Instagramin ilman mainoksia? Tätä somejätti oikeasti tavoittelee
Maksullisen palvelun tilaajien määrä on sivuseikka – Metalle on tärkeintä karistaa viranomaiset niskastaan, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä
Panostatko ihonhoitoon? Vastaa kyselyyn, teemme juttua
Yle etsii haastateltavia, joille ihonhoito on tärkeää.
Kelan maksamia kyytejä saattaa jäädä hoitamatta kuljettajapulan takia ensi vuonna
Ensi vuodesta alkaen Kelan maksamia kuljetuksia voivat ajaa ainoastaan kuljettajakoulutuksen suorittaneet taksinkuljettajat. Vain osa kuljettajista on koulutuksen suorittanut.