Suomen maahanmuuttovirasto on myöntänyt työntekijän oleskeluluvan 900 poimijalle, mutta Thaimaan viranomaiset eivät ole myöntäneet heille maastapoistumislupia.
Suomi ja Thaimaa keskustelevat tänään marjanpoimijoista
Suomen maahanmuuttovirasto on myöntänyt työntekijän oleskeluluvan 900 poimijalle, mutta Thaimaan viranomaiset eivät ole myöntäneet heille maastapoistumislupia.
Neste on vajonnut rivakasti, mutta pitää omaa reseptiään voittavana – ”Meillä on vahvuuksia”, sanoo väistyvä toimitusjohtaja
Neste on ollut viime vuodet pulassa, mutta odottaa että uusiutuvien polttoaineiden markkina alkaa pian vetää.