Halpa sähkö ja viileä ilmasto houkuttelevat datakeskuksia Suomeen. Lue tästä, miksi Suomen vaihtelevat sähkön hinnat voivat luoda uuden vientialan.
Työeläkevarat kasvoivat kuudella miljardilla heinä–syyskuussa
Post Content
Remeon johto kertoo nyt ensimmäistä kertaa, miten isot vahingot Tampereen jättimäisestä jätepalosta syntyi
Tampereella kymmenen päivää roihunnut tulipalo ja sen jälkiseuraamukset käyvät kiertotalousyritys Remeolle kalliiksi. Toimitusjohtajan myöntää, että laitoksella on tehty virheitä.
Verkkokaupan paketista paljastui jotain, mitä ei olisi odottanut – katso lukijoidemme erikoisimmat kokemukset
Näistä verkkokaupoista Ylen lukijat varoittavat muita. Joiltakin sivustoilta lukijat ovat oppineet tekemään onnistuneita tilauksia virheiden kautta.
Kauppa johdattelee ostamaan lihaleikkeleitä – professori: Terveelliset valinnat jäävät asiakkaan moraalin varaan
Uudet ruokavaliosuositukset pillastuttivat ihmisiä laajasti. Kierros ruokakaupassa näyttää, kuinka parjatun lihaleikkeleen ostaminen on helpompaa kuin kasvisversion.
Työttömyyskassa tarjoaa pian apua työnhakuun – tukea tarjolla esimerkiksi ansioluettelon laadintaan
Yleinen työttömyyskassa YTK tuo ensimmäiset palvelut työllistymisen vauhdittamiseksi.
EK: Joka kahdeskymmenes pk-yritys varautuu konkurssiin
Päättyvä vuosi on ollut liiketoiminnan supistumisen vuosi sekä kysynnässä, työpaikkojen määrässä, investoinneissa ja viennissä.
Uusien autojen kauppa jäämässä alhaiseksi
Post Content
Näkymättömät ja hajuttomat ympäristömyrkyt saastuttivat joen – nyt suomalaisyritys korjaa jälkiään
Suomalaisyrityksen tehdas saastutti joen Norjassa. Puhdistustyöt tulevat olemaan mittavat. MOT selvitti, miten ikuiset kemikaalit ovat saastuttaneet Pohjoismaissa.
Kotitalousvähennyksen iso leikkaus voi aiheuttaa siivousalalla irtisanomisia, arvioi alan järjestö
Verotuksen kotitalousvähennys pienenee ensi vuoden alusta lähtien suuresti. Verovähennyksen on saanut esimerkiksi kotisiivouksesta.