Verohallinnon hallintojohtajan mukaan palvelutehtävien karsiminen näkyy varmasti myös asiakkaille.
Näin Verohallinnon yt-neuvottelut näkyvät palveluissa – tulevaisuudessa toimipisteitä vain maakuntakeskuksissa
Verohallinnon hallintojohtajan mukaan palvelutehtävien karsiminen näkyy varmasti myös asiakkaille.
Olli Rehn toivoo EKP:n laskevan ohjauskorkoa – Suomen Pankki arvioi Suomen talouskasvun lähtevän hitaasti liikkeelle
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin mukaan ”rima heiluu” Suomen julkisen talouden tasapainottamisessa.
Hollanti määräsi miljoonasakot tekoäly-yhtiölle laittomasta kasvokuvien keräämisestä
Kasvojentunnistukseen erikoistunut yhtiö on kerännyt miljardien kasvokuvien tietokannan internetistä.
Pörssisähkössä kova hintapiikki tänään – illalla hinta nousee 31 senttiin kilowattitunnilta
Pörssisähkön hinta nousi jo aamusta yli 14 senttiin kilowattitunnilta.
Verohallinto aloittaa yt-neuvottelut – koskee 900:aa henkilöä
Neuvotteluiden päätteeksi enintään 200 henkilöä irtisanotaan, Verohallinnosta arvioidaan.
STT:n tiedot: Kulttuuriin ei ole kohdistumassa niin suuria leikkauksia kuin valtiovarainministeriö esitti
Opetus- ja kulttuuriministeriön tontille kaavailtuja leikkauksia ollaan STT:n tietojen mukaan kohdentamassa jonkin verran uudelleen tänään tiistaina alkavassa hallituksen kaksipäiväisessä budjettiriihessä.
STT:n tiedot: Kulttuuriin ei ole kohdistumassa niin suuria leikkauksia kuin valtiovarainministeriö esitti
Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tontille kaavailtuja leikkauksia ollaan STT:n tietojen mukaan kohdentamassa jonkin verran uudelleen tänään tiistaina alkavassa hallituksen kaksipäiväisessä budjettiriihessä.
Danske Bank ennustaa loppuvuodelle talouskasvua
Post Content
Katso 140 tuotteen vertailu: näin paljon arvonlisäveron korotus vaikutti hintoihin
Osa kaupoista jätti hinnat ennalleen ja tarkastelee niitä vasta myöhemmin. Joka neljäs yritys arvioi, että muutos tulee heikentämään yritystoiminnan tulosta.